Tulimyrsky - Moonsorrow

«Muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta

Meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen sumu

Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta minä en saanut unta

Katselin lintujen värisevän oksillaan;

Ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain

Myöhemmin ymmärsin, että kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi

kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kieltä.»

«Aamun vielä viipyessä he saapuivat

Kuusi pitkää ja kapeaa

Kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle virstan päässä siitä ikkunasta

Josta minä niitä katselin

Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa jälkeen kahlasivat rantaan ja

sytyttivät tulen soihtuihinsa;

Ja he olivat ensin vaiti, yhtä hiljaa kuin rantakin

Sammutin kynttilän ikkunaltani toivoen että miehet eivät olleet huomanneet

minua, ja pakenin.»

Aseet esiin!

Soihdut esiin!

Nyt menkää ja tuhotkaa!

Kaikki polttakaa!

Sääliä ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!

Jätitte kotinne kostaaksenne, se tehkää ja täyttäkää kohtalonne!

Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!

Meri peilaa korkeita liekkejä, lohikäärmeet lepäävät ylpeinä kaiken keskellä

Katselevat hävitystä, seuraavat tappajan kirvestä ja miekkaa

Joku pakenee, repii nuolen selästään.

Niin moni verivanaan hukkuu

Meri peilaa korkeita liekkejä, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy

Niin nousee… tulimyrsky!

Mustaa verta sylkee!

Taivaan maalaa… tulimyrsky!

Liekein maata nylkee!

«Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sitä vielä silloin

Miehet olivat kotoisin siitä samasta kylästä, kaukaa meren toiselta rannalta

Johon me olimme vuotta aiemmin hyökänneet…

Ja minä muistan, kuinka yksi heistä oli silloin jäänyt tekemään kauppaa

kanssamme;

Luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo

Ja me ostimme häneltä avaimet hänen kansansa hävittämiseen.»

Ryöstäkää!

Raiskatkaa!

Aamu valkenee kaukana

Matkojen takana jo miehet miekkoinensa

Ei näy ihmistä täällä

Suojaa vailla on kylä, ei sitä kukaan aavista

Hyökkäyksen nopean sarastus lähettää, jo talo toisensa jälkeen palaa

Päivä lyhyt monelle lie.

Sen jokainen muistaa mistä myöhemmin kerrotaan

Kun hän saapui, kun hän katsoi kattojen palavan, näki rakkaiden kaatuvan

Ei aseita laskettu.

Kuolevan suulla se mistä he tulivat

«Ei heillä paljon eloonjääneitä ollut

Taistelutahtoa heillä kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa

Talven ja kevään kestäessä he rakensivat kuusi upeinta koskaan näkemääni laivaa

Ja kokosivat niihin miehiä kaikista heille suopeista naapurikylistä

Kolmenkymmentä väkivahvaa pohjanmiestä kuhunkin

Heidän laivansa eivät pelänneet merta, ja miehet itse eivät pelänneet mitään.»

Niin miehet matkalleen saatetaan

Ja väki rannalla odottaa, kenties peloissaan

Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!

Niin täynnä uhoa nuoret hetkeään vartovat

Kunnes salmen suulla tyhjästä myrsky nousee

Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin

Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa

Tätä laivaa et kaada!

Miehet köysiin tarttukaa!

«Ehkä se oli joku heidän jumalistaan

Joka sai koko kesän rannikkoa piinanneen vimmaisen tuulen viimein laantumaan

Eihän kukaan meistä arvannut, mikä tuho meitä sen tähden kohtaisi;

Muistan vain jonkun kironneen sitä, kuinka karja pitää sumun takia koota

takaisin aitaukseen

Mutta linnut tiesivät, ja ne pysyivät vaiti, ja kuuntelivat.»

Ei hiljaista rantaa niin

Merta katso, tunne veden paino

Mitä vihaa se päällään kantaa

On niityillä vihreillä noilla rauha kuin kuolemassa

Liike pysähtyy.

Usva pelloilla raskaana makaa

Pian päivä jo hämärtyy.

Ei merelle näy

Torilla jokunen kauppaansa vielä käy

Osa kotiin kai aamulla jäänyt on

Jossain lammas apeana heiniään syö

Vierellä paimen nälkäinen ja levoton

Sumu tiheä ei avita kenenkään matkaa

Ei kukaan tiedä mitä meri matkaan saa

«Sinä yönä, kun sytytin kynttilän ikkunalleni…

Se ei kavaltanut minua, vaikka uskon, että sen olisi pitänyt

Muistan katsoneeni, kuinka soihtu toisensa jälkeen syttyi, mutta miehet itse

odottivat jotain;

Ja he keskustelivat

Juoksin läheisille kukkuloille herättämättä ketään

Ja toivoin että he heräisivät itse ja tietäisivät paeta

Eivät ne miehet minua tulleet hakemaan, eivätkä ketään niistä jotka pian

saisivat surmansa.»

Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa

Ja talo toisensa jälkeen palaa

Ristin kantaja nyt verta kaavullaan

Jos kultaa vain löytyy, se otetaan

Ryöstäkää!

Polttakaa!

Tappakaa!

Nyt kosto haetaan!

«Henkipatto, jota he etsivät, tuli aikoinaan rannoillemme pohjanmiesten

ryöstöretken mukana

Yhteen niistä läheisistä kaupungeista joissa kauppamiehet usein käyvät

Hän oli voimallinen soturi, mutta ei välittänyt maineesta, sillä kulta oli

sokaissut hänet

Ja hän saapui myöhemmin luoksemme

Tarjoten meille mahdollisuutta ryöstää hänen kansansa rikkaudet;

Ja me maksoimme hänelle siitä tiedosta jonka hän meille antoi.»

Niin teilleen mennyt kylän viimein löytää

Miekka vyöteisillä lepää, auringossa välkehtii

Tuopistaan juo, pitkään puhuu

Moni puheesta luopion kiinnostuu

Meren takaa jostain hän tänne saapui

Meren taakse hän sukunsa jätti

Hetken epäröi, palmikkoaan haroo

Hän tuskin aikoo takaisin

Suvullaan on rahaa, sen hän kertoo

Ja sen kylänmies ahnas kuulee mielellään

Vielä kuoppaansa lankeaa, sitä vielä ei tiedä

Jokaisen petoksen kuolema lunastaa

«Ja sinä aamuna, kun me olimme laskemassa vesille ja suuntaamassa kohti

kanssamme kauppaa tehneen petturin kylää, hän lähti luotamme

Näin hänet itse, kun hän oli kävellyt viimeiseltä talolta jo puolen virstaa

antamamme kultasäkki harteillaan;

Ja siksi tiedän, että nämä kyläämme myöhemmin hyökänneet miehet eivät häntä

täältä koskaan löytäneet.»

On veri luopion meidän!

Sen saamme vaikka kaikki pitäisi polttaa

Saa siitä maksaa minkä myi

Hornaan veljensä hylännyt joutaa

Eikä kukaan sitä tiedä, ei voinut nähdä

Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden

Päätöksen tarinalleen, häpeän hiljaisen sai

«En tiedä, kuinka monta päivää lopulta vietin piilopaikassani, sillä palavien

talojen yllä makaava musta savu peitti auringon;

ja ne talot paloivat pitkään

Ehkä he lähtivät laivoinensa jo samana iltana, mutta minä en uskaltanut palata

kylään vielä silloin

Ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui;

mutta ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lentäneet pois.»

Pian tanssivat liekit yksin

Yksin jää kaunis ranta alle taivaan

Hiljainen paikkaa haavojaan

Niin matkaan laivat lasketaan

Kiirii särkynyt ääni jossain

Jossain mies yksin soutaessaan laulaa

Taskut täynnä, kohti itää

Tulen hehku näyttää öisen tien

Niin tuuli kotiin meidät vie

«Recuerdo cómo miré por la ventana esa noche

El mar estaba en calma y las estrellas en el cielo estaban cubiertas por una fina niebla como una gasa.

La playa estaba más tranquila que nunca, pero no pude dormir.

Vi a los pájaros temblar en sus ramas;

Me preguntaba por qué estaban tan inquietos, como si estuvieran esperando algo.

Más tarde me di cuenta de que la muerte les había susurrado, tal como lo haría

también nos susurró si supiéramos su idioma.»

«Mientras aún era larga la mañana, llegaron

Seis largos y estrechos

Un barco bellamente decorado se recortaba en la niebla a menos de una milla de esa ventana.

Desde donde los vi

Observé cómo, uno tras otro, los hombres armados vadeaban hasta la orilla y

encendieron fuego en sus antorchas;

Y se quedaron en silencio al principio, tan silenciosos como la orilla

Apagué la vela junto a mi ventana, esperando que los hombres no se hubieran dado cuenta.

mí, y huí".

¡brazos fuera!

¡Saquen las antorchas!

¡Ahora ve y destruye!

¡Quema todo!

¡La piedad no se gana, cada habitante se está muriendo!

¡Saliste de tu hogar para vengarte, hazlo y cumple tu destino!

Queríais sangre, ¡ahora untaos con ella!

El mar refleja las altas llamas, los dragones descansan orgullosos en medio de todo

Mirando la destrucción, siguiendo el hacha y la espada del asesino

Alguien huye, le arranca la flecha de la espalda.

Tantos chupasangres se ahogan

El mar refleja las altas llamas, el sol está cubierto por el espíritu negro del fuego.

Entonces se levanta… ¡una tormenta de fuego!

¡Escupiendo sangre negra!

El cielo está pintando… ¡una tormenta de fuego!

¡La llama está desollando el suelo!

«Fue una juerga de venganza, aunque yo no lo sabía en ese momento

Los hombres eran de ese mismo pueblo, muy lejos al otro lado del mar.

Que habíamos atacado un año antes…

Y recuerdo cómo a uno de ellos lo dejaron comerciar

con nosotros;

Un renegado que no quiso volver a lo suyo

Y le compramos las llaves para destruir a su pueblo".

¡Saquear!

¡Violación!

La mañana amanece lejos

Los hombres con sus espadas ya detrás de los caminos

No puedes ver a una persona aquí.

Hay un pueblo sin protección, nadie lo sabe

El rápido crepitar del ataque envía, ya una casa tras otra está ardiendo

El día es corto para muchos.

Todos recuerdan lo que se dirá después.

Cuando llegó, cuando vio arder los techos, vio caer a sus seres queridos

Sin contar las armas.

Por la boca de los moribundos, de donde vinieron

«No tuvieron muchos supervivientes

Sin embargo, tenían la voluntad de luchar, y siempre se podían forjar nuevas espadas.

Durante el invierno y la primavera construyeron seis de los barcos más magníficos que he visto en mi vida.

Y juntaron hombres de todas las aldeas vecinas adecuados para ellos.

Treinta norteños fuertes cada uno

Sus naves no temían al mar, ni los hombres mismos temían a nada.»

Así es como los hombres son enviados en su camino

Y la multitud en la playa está esperando, tal vez asustada

¡Grita lejos ya date prisa, ahora rema!

Tan llenos de peligro, los jóvenes se toman su tiempo

Hasta que una tormenta surge de la nada en la boca del estrecho

Desgarra sin esfuerzo incluso una cubierta fuerte en las olas

En el viento de fondo, Orm ya está gritando furiosamente

¡No volcarás este barco!

¡Los hombres agarran las cuerdas!

«Tal vez fue uno de sus dioses

Lo que hizo que el furioso viento que atormentaba la costa todo el verano finalmente amainara.

Ninguno de nosotros adivinó qué destrucción nos sobrevendría a causa de ello;

Solo recuerdo a alguien maldiciendo que hay que arrear el ganado por la niebla

de vuelta al paddock

Pero los pájaros lo sabían, se callaron y escucharon".

No es una playa tranquila como esa.

Mira el mar, siente el peso del agua

Que odio lleva

Hay una paz en esos prados verdes como la muerte

El movimiento se detiene.

Usva yace embarazada en los campos

Pronto el día será oscuro.

sin vista al mar

Alguien todavía tiene su tienda en el mercado.

Supongo que algunos de ellos se quedaron en casa por la mañana.

En algún lugar una oveja como un mono come su heno

Junto al pastor hambriento e inquieto

La densa niebla no obstaculiza el viaje de nadie.

Nadie sabe lo que traerá el mar

«Esa noche cuando encendí una vela en mi ventana...

No me traicionó, aunque creo que debería haberlo hecho.

Recuerdo haber visto cómo se encendía una antorcha tras otra, pero los propios hombres

estaban esperando algo;

y hablaron

Corrí a los cerros cercanos sin despertar a nadie

Y esperaba que despertaran solos y supieran cómo escapar

No fueron esos hombres que vinieron a buscarme, ni ninguno de los que pronto

se mataría".

El frenesí brilla en los ojos, se encuentra con el miedo.

Y casa tras casa se quema

El portador de la cruz ahora tiene sangre en su manto

Si hay oro que encontrar, será tomado

¡Saquear!

¡Quemar!

¡Matar!

¡Ahora se busca venganza!

«El bote salvavidas que están buscando llegó una vez a nuestras costas de los hombres del norte

junto con el grupo de asalto

A uno de esos pueblos cercanos donde suelen ir los comerciantes

Era un guerrero poderoso, pero no le importaba la fama, porque era oro.

lo cegó

Y vino a nosotros más tarde.

Ofreciéndonos una oportunidad para saquear las riquezas de su pueblo;

Y le pagamos por la información que nos dio".

Así que finalmente encuentras el pueblo al que fuiste

La espada descansa en el cinturón, brilla al sol.

Bebe de una pinta, habla durante mucho tiempo

Muchos apóstatas están interesados ​​en el discurso.

Llegó aquí desde algún lugar al otro lado del mar.

Dejó a su familia detrás del mar

Vacila por un momento, rastrilla su trenza

Es poco probable que regrese

Su familia tiene dinero, dice

Y al aldeano codicioso le gusta escucharlo

Todavía caerá en el pozo, eso aún no se sabe

Toda traición se redime con la muerte

«Y esa mañana cuando estábamos a punto de despegar y poner rumbo hacia

pueblo del traidor que comerciaba con nosotros, nos dejó

Yo mismo lo vi cuando ya había caminado media milla desde la última casa.

el saco de oro que dimos sobre sus hombros;

Y es por eso que sé que estos hombres que luego atacaron nuestro pueblo no la

jamás encontrado aquí.»

¡La sangre del apóstata es nuestra!

Lo conseguiremos aunque todos tengamos que quemar

Gana dinero por lo que vendiste

El hermano de Horna lo abandonó

Y nadie lo sabe, no podía verlo

Cuando ya lejos la tierra desafió la insensatez

La conclusión de su historia, obtuvo un silencio vergonzoso.

«No sé cuántos días terminé pasando en mi escondite por culpa de las quemadas

el humo negro que yacía sobre las casas oscurecía el sol;

y esas casas ardieron por mucho tiempo

Tal vez partieron de sus barcos esa misma noche, pero no me atreví a volver.

Todavía voy a visitar entonces

Y todavía estaba tranquilo en la playa cuando la tormenta de fuego finalmente amainó;

pero los hombres habían muerto, y las aves habían volado.»

Pronto las llamas bailaron solas

Una hermosa playa bajo el cielo permanece sola.

El hombre silencioso cura sus heridas

Así se botan los barcos

Una voz rota grita en alguna parte

En algún lugar un hombre canta mientras rema solo

Bolsillos llenos, rumbo al este

El resplandor del fuego muestra el camino de la noche.

Entonces el viento nos lleva a casa