Kaivatun uni - Vorna

Yöni hiljaisuus ja raskas huokaus

Enkä voi nukahtaa

Vajosin syvemmälle, hävisin pimeämmälle

ajatukselle kuin koskaan

Katosin kauemmaksi, hajosin pienemmäksi

olevaksi kuin koskaan

Pian kasvosi taas näkisin

Näen ne vaikka väkisin

Lämmin tuuli henkii uskoa tulevaan

ja muistot kaukaiset olevaksi seisomaan

Vaan kun ei toivo olisi ehtinytkään itää

eikä maailman laita voisi paikkaansa pitää

Silmäsi sameat eivät eteenpäin enää näe

Ruumiisi keveä vasten kovaa maata painava

Ihosi tunnoton, kylmä ja kalpea

Kadonnut mielesi Tuonen mustaama

Unohdit laulun, kadotit kaiken naurun

huomassa petojen liian voimakkaiden

Verhotut valheet sisälläs palaa

eikä harha milloinkaan haihtuisi pois

Ei mennyt enää koskaan saa

kaltaistansa seuraajaa

Löydän vielä minäkin kodin kivisen

kun pimeä luokseni hiipii ja häätää minut pois

Yöni hiljaisuus, upottava tyhjyys

En saa nukahtaa

El silencio de mi noche y un pesado suspiro

Y no puedo conciliar el sueño

Me hundí más profundo, perdí más oscuro

a una idea como nunca antes

Desaparecí más lejos, me derrumbé más pequeño

ser como nunca antes

Volvería a ver tu cara pronto

hasta los veo a la fuerza

El viento cálido respira fe en el futuro

y los recuerdos son distantes para pararse

Pero cuando no había esperanza de germinación

ni el mundo podría ser verdad

Tus ojos ya no son visibles

Pesado pesando tu cuerpo contra suelo duro

Tu piel está entumecida, fría y pálida.

Perdiste tu mente Tuonen está ennegrecido

Olvidaste la canción, perdiste toda la risa

fíjate en las bestias demasiado poderosas

Las mentiras veladas dentro queman

y la ilusión nunca se evaporaría

Nunca más nunca conseguiré

un seguidor como el

Todavía encontraré un hogar rocoso

cuando la oscuridad se acerca sigilosamente a mi y me arroja lejos

El silencio de mi noche, el vacío que se hunde

no se me permite quedarme dormido