Kukkiva Kivi - Marja Mattlar, Gabriel Yacoub, Patrice Clementin

Kun on tottunut pettymään,

aina ihmisten kuviin törmäämään;

kun on väsynyt itkemään,

aina toiveita huomiseen siirtämään,

kosketuksen taian kadottaa.

Kun on astunut joukkoihin,

jotka synkkinä elämää suorittaa;

kun on liittynyt kuoroihin,

jotka tauotta kaikesta valittaa,

kosketuksen taian kadottaa

läheisyyden lämmön unohtaa.

Mutta jossain käsi käden tavoittaa

ja kosketus saa kiven kukkimaan.

Kun on oppinut pelkäämään,

aina kiireesti pakoon ryntäämään;

kun on oppinut kätkemään,

aina aidoimman tunteen peittämään,

kosketuksen taian kadottaa,

läheisyyden lämmön unohtaa,

kaikin voimin koettaa eksyttää elämää.

Kunnes jossain käsi käden tavoittaa

ja kosketus saa kiven kukkimaan.

Aion oppia luottamaan,

toista ihmistä tarkasti kuuntelemaan.

Aion suostua alkamaan

kerran toisensa jälkeen uudestaan.

Kosketuksen taian saavutan,

läheisyyden lämmön omistan,

joka päivä syliin puristan

maailman.

Una vez acostumbrado a la decepción,

siempre chocan con fotos de personas;

cuando me canse de llorar

siempre espera seguir adelante mañana,

la magia del tacto desaparece.

Después de unirse a las fuerzas,

que llevan una vida lúgubre;

después de unirse a los coros,

que constantemente se quejan de todo,

la magia del tacto desaparece

la cercanía del calor para olvidar.

Pero en algún lugar mano para alcanzar

y el tacto hace florecer la piedra.

Una vez que hayas aprendido a tener miedo,

siempre apresurarse a apresurarse;

cuando ha aprendido a esconderse,

para tapar siempre el sentimiento más verdadero,

la magia del tacto desaparece,

el calor de la proximidad se olvida,

hacer todo lo posible para engañar a la vida.

Hasta que en algún lugar llega la mano

y el tacto hace florecer la piedra.

voy a aprender a confiar

escuchar atentamente a otra persona.

voy a estar de acuerdo para empezar

una vez más.

alcanzo la magia del tacto,

el calor de la proximidad que poseo,

Me aprieto en mis brazos todos los días

mundo.