Liian kauan - Maija Vilkkumaa

Niin monta yötä

Siinä kalliolla

Oli ihana olla

Tuuli lelli kahta

Rakastavaista

Vähäsen erilaista

Toinen puhui valtateistä

Ja myrskysäistä

Toinen höpisi häistä

Niin monta yötä

Siinä kalliolla

Oli ihana olla

Mut sitten saapui se surkea syys

Sen väsynyt arkinen mitättömyys

Hän oli niin kaunis sinä iltana

Kun mä sanoin: rakas mä en voi olla sun

Ei en aina, se on liian kauan

Aina on liian kauan

Aina on liian kauan

Se painaa päätä

Se öisin herättää

Ja talvi, joo se oli

Niin kovin omituinen

Märkä ja luinen

Ikkunoista hiipi

Huoneisiin räntä

Mä ikävöin häntä

Ja kuljin valtateitä

Ja myrskysäitä

Ja niitä ja näitä

Talvi, joo se oli

Kovin omituinen

Märkä ja luinen

Ja toukokuu multa pimeän vei

Mä kävelin yöt, mietin mitä mä tein

Meri oli niin kaunis sinä aamuna kun

Mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun

Ja että aina on liian kauan…

Mut sitten saapui se surkea syys

Sen väsynyt arkinen mitättömyys

Meri oli niin kaunis sinä aamuna kun

Mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun

Ja että aina on liian kauan…

tantas noches

en esa roca

fue maravilloso estar

viento lelli dos

Cariñoso

Un poco diferente

Otro habló de carreteras

y tormentoso

Otro hablaría de la boda.

tantas noches

en esa roca

fue maravilloso estar

Pero entonces llegó ese miserable otoño

Su cansada nulidad mundana

Ella era tan hermosa esa noche.

Cuando dije, querida, no puedo ser el sol

No, no siempre, es demasiado largo.

siempre es demasiado largo

siempre es demasiado largo

pesa en

se despierta por la noche

Y el invierno, sí lo fue

muy extraño

húmedo y huesudo

Las ventanas se deslizaron

Lavabo en las habitaciones

Le extraño

Y caminé por las carreteras

y tormentas

Y ellos y estos

Invierno, sí lo fue

Muy extraño

húmedo y huesudo

Y el molde de mayo tomó la oscuridad

Caminé por las noches, preguntándome qué estaba haciendo

El mar estaba tan hermoso esa mañana cuando

Me di cuenta de que nunca volvería a ser mío

Y eso siempre es demasiado largo…

Pero entonces llegó ese miserable otoño

Su cansada nulidad mundana

El mar estaba tan hermoso esa mañana cuando

Me di cuenta de que nunca volvería a ser mío

Y eso siempre es demasiado largo…