Kaksonen - Kotiteollisuus

Sarvipäällä karvainen häntä roikkuu koipien välissä

Vuoren mustan sisässä se kulkee riiviö rinnan sisässä

Ja sillä on sisarensa Päivänsäde vankinaan, se pitää sitä omanaan

Vaan sitä uskalla ei kuin matkan takaa tuijottaa

CHORUS: Ja yötä yksin kulkee kaksonen

Maailman loppuun asti miettien

Mikä on outo tunne rinnassa

Ei raukka rakkautta tunnista

Kevät ei riisu hamettaan, odottaa valoa saapumaan, piilostaan

Sillä halla korpikuusen alla vain tiukentaa otettaan

Päivä riutuu vuoren sisässä, nuolee haavojaan, kuolee pois,

kun ei kaksonen tahdo käsistään päästää tätä kauneutta

CHORUS

Kun toinen riutuu pois, heikkenee,

niin toinen miettii miksi pahenee tuo outo tunne polon rinnassa

Ei raukka rakkautta tunnista

Ei silmä näy pimeässä, eikä kulkijasta tästä varjoa lankea

Ei hengityksen huurua näy, ei jälkeä jää kunse käy valkoista hankea

Päivänsäteen ottaa syliin, matka tuonen kylmiin kyliin alkaa ankea

On pimeä tie ja kyyti jäinen, vastassa joukko tuhatpäinen, kuolonkankea

La cola peluda del hornhead cuelga entre las piernas.

Dentro de la montaña negra, corre a lo largo del cofre dentro del cofre

Y ella tiene a su hermana el Príncipe del Sol, y ella lo tiene

Pero no te atrevas a mirarlo

CORO: Y el gemelo corre solo la noche

Pensando hasta el fin del mundo

Que extraña sensación en el pecho

No hay amor cobarde para reconocer

La primavera no se quita la falda, esperando que llegue la luz, escondiéndose

Porque la escarcha debajo del cuervo solo aprieta su agarre

Caerá el día dentro del monte, y lamerá las heridas, y morirá;

cuando ningún gemelo quiere dejar ir esta belleza

CORO

Cuando uno cae, se debilita,

entonces el otro se pregunta por qué empeora ese sentimiento raro en el pecho de Polo

No hay amor cobarde para reconocer

El ojo no se ve en la oscuridad, y ninguna sombra cae sobre el jinete.

No aparecen vapores de respiración, no quedan rastros cuando realiza un proyecto blanco.

Los rayos del día toman el relevo, el viaje a los fríos pueblos de Tuonen empieza a ser miserable

Hay un camino oscuro y el paseo es helado, frente a un grupo de palos mortales de mil cabezas.