Juoksevan Veden Aika - Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Lumi sulaa, riisuu kauniin peiton rujon maan

Kevään jätteille nyt hautauomat kaivetaan

Kuumeisesti luonnon rumuus piiloon lapioi

Kun et omaa luontoasi piiloon laittaa voi

Ullakolla, pienen nurkkahuoneen hyllyllä

Ase, koneen osia ja miestenlehtiä

Poika makaa laverilla, työt on jääneet taa

Kevään virta solisee ja veri huohottaa

Isä katsoo savuavan saunan hiillosta

Koira kiertää kehää pihakaivon pohjalla

Poika kahlaa koivikossa, kuolaa poskellaan

Pian saapuu miehet valkoisissa takeissaan

Kevään tullen poika kuulee niitä ääniä

Joita ei voi kuulla isä eikä äitinsä

Vieraat alkavat vierastaa heidän taloaan

Juoru kulkee, mutta perheen eessä vaietaan

Talven maa mustaa mieltä

Rauhoittaa

Vaan juoksevan veden aikaan

Ei rauhaa saa

Sille, jonka kevät vei, nyt päätä puistetaan

Kielin halkaistuin hulluksi lyötyä muistetaan

Luullen, ettei se voi koskaan meitä tavoittaa

Vaan se lyö leiman kehen vain sen lyödä haluaa

Talven maa mustaa mieltä

Rauhoittaa

Vaan juoksevan veden aikaan

Rauhaa ei saa

La nieve se está derritiendo, quitando el hermoso manto de la tierra.

Por los residuos de la primavera, ahora se están excavando los cementerios

Febrilmente, la fealdad de la naturaleza se esconde con palas

Cuando no escondes tu propia naturaleza puedes poner

En el ático, en el estante de una pequeña habitación de esquina.

Armas, piezas de máquinas y revistas para hombres.

El niño está tirado en el podio, el trabajo está detrás.

La corriente de primavera traquetea y la sangre respira

Papá mira el humo de la sauna.

El perro da la vuelta al perímetro en el fondo del patio.

El niño se mete en el abedul, su saliva en la mejilla.

Pronto llegan los hombres con sus batas blancas

Cuando llega la primavera, el niño escucha esos sonidos.

Que ni el padre ni la madre pueden oír

Los invitados comienzan a visitar su casa.

El chisme va, pero hay silencio frente a la familia.

Mente negra de la tierra de invierno

Tranquilizar

Pero durante el agua corriente

no hay paz

Para el que se llevó la primavera, ahora se menea la cabeza

Se recuerda la raja de la lengua

Creo que nunca podrá alcanzarnos.

Pero le pone un sello a quien quiera pegarle

Mente negra de la tierra de invierno

Tranquilizar

Pero durante el agua corriente

no hay paz