Marjat - Mokoma

Nousen ylös, huuhdon mullan mausta suun

Tutut kasvot lammen pintaan heijastuu

Ei ole hävinnyt piirteistä vähäisinkään, sitä ihmettelemään jään

Lehto ympärillä huokuu silkkaa elämää

Tämän metsän keskellä huojuu vanha pihlaja

Kestä vielä pystyssä

Marjojensa painosta, uhkaa runko murtua

Auttakaa oi vanhusta

Silmät valolle arkoina tuottavat kyyneleen

Kasvot kalpeat saavat värinsä uudelleen

Sillä tämä on viimeinen uhrilehto, alttarilla on pihlaja tää

Vanhus marjoillaan meidät kaikki elättää

Tämän metsän keskellä huojuu vanha pihlaja

Kestä vielä pystyssä

Marjojensa painosta, uhkaa runko murtua

Auttakaa oi vanhusta

Marjoillaan meidät eloon saa

Lahjoillaan tuskan karkottaa

Marjoillaan meidät elättää

Lahjoillaan…

Tämän metsän keskellä huojuu vanha pihlaja

Kestä vielä pystyssä

Marjojensa painosta, uhkaa runko murtua

Auttakaa oi vanhusta

Marjoillaan meidät eloon saa

Lahjoillaan tuskan karkottaa

Marjoillaan elättää

Lahjoillaan…

Me levanto, enjuagando el suelo del suelo.

El rostro familiar se refleja en la superficie del estanque.

Ni la más mínima de las características ha desaparecido, para maravillarse con ella.

La arboleda a su alrededor emana pura vida.

Un viejo árbol de serbal se balancea en medio de este bosque.

Todavía de pie en posición vertical

El peso de sus bayas, amenaza con romper el cuerpo

Por favor ayúdame viejo

Los ojos sensibles a la luz producen lágrimas.

La cara pálida recupera su color de nuevo

Porque este es el último sepulcro;

El viejo con sus bayas nos da de comer a todos

Un viejo árbol de serbal se balancea en medio de este bosque.

Todavía de pie en posición vertical

El peso de sus bayas, amenaza con romper el cuerpo

Por favor ayúdame viejo

Él nos trae a la vida con sus bayas

Con sus dones el dolor expulsa

Nuestras bayas nos alimentan

Con regalos…

Un viejo árbol de serbal se balancea en medio de este bosque.

Todavía de pie en posición vertical

El peso de sus bayas, amenaza con romper el cuerpo

Por favor ayúdame viejo

Él nos trae a la vida con sus bayas

Con sus dones el dolor expulsa

Con sus bayas para alimentar

Con regalos…