Kaksi lastua vain - Kaija Koo

hellän hyväilyn

laineiden

päällä peiton

suolaisen

sylissä uutta, outoa päin

kelluit hetken

vierelläin taival niin pitkä me tehtiin

lokikirja loppuun kirjoitettiin

se menee jotenkin näin

kaksi lastua vain

kellui ajan virrassa rinnakkain

hetkisen

kahden, halki päivien kimalluksen

läpi vuosien

ne seilaili pelottomana lailla laivueen

kunnes sammui moottorinsa

tuuli yhteinen

me nähtiin miljoonat valot

aallot korkeat kuin kivitalot

koimme kevään tukevan tuoksun

jäisen riitteen, alajuoksun

näimme siluetin vapauden patsaan

yksinäisenä teräsastiassaan

vankina vapauden saarellaan

kaksi lastua vain…

ja he tunsivat tuskat tuulien

ja rajut pyörteet virtojen imun

täyteläisten huulien

kaksi lastua vain

rinnakkain polulla vuosimiljoonan mittaisen

me kaksi teimme sen

retken meidän pituisen

silloin meitä työnsi eteenpäin

tuuli yhteinen

caricia suave

olas

encima de la manta

salado

en los brazos de lo nuevo, extraño

flotaste por un momento

junto al cielo tanto tiempo nos hicieron

se completó el libro de registro

va así de alguna manera

solo dos fichas

flotaba en una corriente de tiempo en paralelo

Un rato

el brillo de dos, a través de los días

a través de los años

navegaban sin miedo como un escuadrón

hasta que su motor se detuvo

viento común

nos vieron en millones de luces

olas tan altas como casas de piedra

experimentamos el fuerte aroma de la primavera

rito helado, río abajo

vimos la silueta de la estatua de la libertad

solo en su vasija de acero

un prisionero de la libertad en su isla

solo dos fichas...

y sintieron los dolores de los vientos

y violentos remolinos de chorros de succión

labios gruesos

solo dos fichas

a lo largo del camino durante un millón de años

los dos lo hicimos

una excursión de nuestra longitud

entonces fuimos empujados hacia adelante

viento común