Juuret - Juice Leskinen

Vajaus miehistössä kesken jääneen talkoon,

musta mies lyö lapionsa nietokseen.

Taloyhtiössä lippu puolisalkoon,

maaliskuussa tuuli pyyhkii kyyneleen.

Meitä sadatteluttavat sormet jäiset

pappi ylitöinä kertoo juttujaan

kahvipöydän luona vitsit väkinäiset

aivot autioina soivat hysteriaa tulvillaan.

Hän nyt jostain katsoo meidän ihmisvanaa

ehkä hymyilee, hän saattaa naurahtaa, hah

ylistystä vain, ei yhtään pahaa sanaa

kuinka paljon pikku juttu aikaan saa.

Kuinka ahkerasti joskus töitä tehtiin

iltayöstä aina aamuaurinkoon,

yksi kuolema ja naama kaikkiin lehtiin,

korppikotkat, niiltä viimein myötämieltä saanut oon.

Keskiyöllä, kun peijaiset hiljenee,

outo kulkija vaeltaa.

Painaa korvansa maahan ja kuuntelee

oman verensä kohinaa.

Lintuviidasta tuuli nyt unta tuo,

kukat kuihtuvat huurteeseen.

Kaikki häipyy kuin ois ollut unta tuo,

matkaa huomeneen.

Onko taivaassa hän nyt vai helvetissä,

tyhmä kysymys, se vastaamatta jää.

Yhdentekevää hän olkoon vaikka missä,

joka paikassa on monta ystävää.

Uusi aamu, käymme kiinni työhön uuteen

vielä silmissämme suola kirveltää.

Vaikka jaksaisimme elää ikuisuuteen

joka kerta meistä tuntuu että kaikki kesken jää…

(Hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen…

…juurilleen…

hän palannut on juurilleen…

…juurilleen…

hän palannut on juurilleen…

…juurilleen…

hän palannut on juurilleen…)

(Laudamus te, benedicamus te,

adoramus te, glorificamus te.

Laudamus te, benedicamus te,

adoramus te, glorificamus te)

Hän on poistunut hommansa tehtyään

hän on ansainnut seppeleen

joilla kesken on työnsä

ne painaa pään

ja ne puhuvat hiljakseen.

Uusi aamu ja viikko ja uusikuu

me elämme edelleen,

sillä puusta jos pystyyn se kuivettuu

saa vain koristeen.

(Hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen)

Siellä jonottaa hän luona taivaan portin,

tilaa oluen ja selaa Iltistään.

Portsarikin hymyilee ja tarjoo Nortin,

eikä vaadi lomakkeita täyttämään.

Hän saa kitaran ja kunnon jenkkikamaa.

Katsoo väkeä, taas monta vainajaa.

Pari sointua hän näppää Alabamaa,

loppuillan käsivarsiin nimmareita raapustaa.

Itsesääliämme jäämme murehtimaan,

emme ymmärtää voi mitään ennen kuin

hänen laillaan saamme homman viimein himaan

maailmamme keinutamme alassuin.

Nikkekään ei enää saavu aulaan,

hänkin uskoi löytäneensä satumaan.

Sinne päästäkseen hän kiskoi narun kaulaan,

sitä koko loppuelämänsä joutui katumaan.

Escasez en la tripulación para un trabajo inacabado,

el hombre negro golpea su pala en el suelo.

En una asociación de viviendas, un billete de medio pasaje,

en marzo, el viento enjuga una lágrima.

Los dedos que llueven sobre nosotros son helados

el sacerdote horas extras cuenta sus historias

la gente bromea alrededor de la mesa de café

el cerebro, en su estado desolado, resonó con histeria.

Ahora está mirando nuestra forma humana desde algún lugar.

tal vez sonriendo, él podría estar riendo, jaja

nada más que elogios, ni una mala palabra

cuánto puede hacer una pequeña cosa.

Que duro se solía hacer el trabajo

desde la tarde hasta el sol de la mañana,

una muerte y un rostro en todas las hojas,

buitres, finalmente he obtenido algo de simpatía por parte de ellos.

A medianoche, cuando los duendes callan,

un extraño vagabundo deambula.

Aprieta la oreja contra el suelo y escucha.

el ruido de su propia sangre.

El viento del bosque de pájaros ahora trae sueño,

las flores se marchitan en la escarcha.

Todo se desvanece como si fuera un sueño,

viaje al mañana.

¿Está en el cielo ahora o en el infierno,

Pregunta tonta, sigue sin respuesta.

Que esté unido sin importar dónde esté,

en cada lugar hay muchos amigos.

Es una nueva mañana, nos ponemos manos a la obra

la sal todavía nos pica en los ojos.

Incluso si pudiéramos vivir para siempre

cada vez que sentimos que todo queda inconcluso...

(Ha vuelto a sus raíces

ha vuelto a sus raíces

ha vuelto a sus raíces

ha vuelto es solo...

…casi…

ha vuelto es solo...

…casi…

ha vuelto es solo...

…casi…

acaba de regresar...)

(Laudamus ye, benedicamus ye,

adoramus ye, glorificamus ye.

te alabo, te bendigo,

te adoramos, te glorificamos)

Se ha ido después de hacer su trabajo.

se ha merecido una corona

que tienen su trabajo en progreso

presionan la cabeza

y hablan en voz baja.

Una nueva mañana y una nueva semana y una luna nueva

todavía vivimos

porque si el árbol está parado se secará

Solo consigue una decoración.

(Ha vuelto a sus raíces

ha vuelto a sus raíces

ha vuelto a sus raíces

ha vuelto a sus raíces

ha vuelto a sus raíces

ha vuelto a sus raíces

acaba de regresar)

Allí hace cola a la puerta del cielo,

Pide una cerveza y navega por Iltista.

Portsarik sonríe y le ofrece a Nortin,

y no requiere llenar formularios.

Consigue una guitarra y algunas cosas buenas de los Yankees.

Mirando a la multitud, muchos muertos otra vez.

Un par de acordes que rasguea Alabama,

al final de la tarde, rasguños en los brazos.

Nos quedamos para preocuparnos por nuestra autocompasión,

no podemos entender nada hasta

con él, finalmente hacemos el trabajo

sacudimos nuestro mundo al revés.

Nikke ya ni siquiera viene al lobby,

él también creía haber encontrado un cuento de hadas.

Para llegar allí, ató la cuerda alrededor de su cuello,

tuvo que arrepentirse por el resto de su vida.