Kesällä kerran - Anna Eriksson

Mä luin Einoa kesällä kerran

Kun sun hahmosi vedessä näin

Unen rannalla päivässä herran

Kuulin äänesi mereltä päin

Tuuli kääntyi viileäksi

Nosti aallot kallioon

Jotain tiesin päättyväksi

Luisin epätoivoon

Sillä hetkellä mä tiesin: täältä poissa oot

En koskaan enää saa sun ihoasi koskettaa

On linnut luomensa sulkeneet

Rannoillaan virva tuhkaksi hiipunee

Koskettaa, kaipuun säikeet on kirvonneet

Rannoiltaan laivat matkalle lähteneet

Taivas viskoo jo talven lunta

Onnen haudalle kukan mä vien

En oo nähnyt mä kesästä unta

Hanki sulki sen suvisen tien

Aika kelloissa kun siirtyy

Lumen alta paljastuu

Nimes kultaisena piirtyy kiveen kaiverrettuun

Liekki lyhdyssäni syttyy, tiedän, että tässä oot

Mä jossain vielä saan sun ihoasi koskettaa

Koskaan en enää mä saa… koskettaa

Leí Eino una vez en el verano

Cuando el sol en tu carácter en el agua vi

Dormir en la playa en el día del Señor

Escuché tu voz desde el mar

El viento se volvió fresco

Levantó las olas en la roca

Algo que sabía estaba llegando a su fin

leo desesperada

En ese momento supe: te vas de aquí

Nunca volveré a tocar tu piel

Los pájaros han cerrado los ojos.

En sus costas, Virva se está desvaneciendo en cenizas

Toca, los hilos del anhelo se queman

Los barcos zarpan de sus costas

El cielo ya está lloviendo en el invierno

traigo flores a la tumba

no soñé con el verano

Cerrar en ese camino de verano

Tiempo en los relojes a medida que se mueve

Está expuesto bajo la nieve.

Nimes en oro se dibuja en una piedra tallada

La llama de mi linterna se enciende, sé que aquí estás

En otro lugar puedo poner el sol en tu piel

nunca volveré a tocar