Punainen viiva - Timo Rautiainen

Niin on onnea ja iloa

Vielä;

Päiviä on pakassa

Paljon…

Vaan mitä vastaat, kun

Kysytään, että paljonko?

Onnea;

onnesi on käsillä

Tässä lyhyessä hetkessä

Jossa kesä on kadonnut…

Syksy talveksi taipuu jo

Niin on yksi aivan alussa

Mutta toinen on jo lopussa:

Riuhtoo vaisuilla voimillaan

Kohti harmautta raahustaa

Nyt voit hyvästisi toivottaa

Ja myös hyväksyä, että maa

Nielee sen minkä synnytti

Eikä aio palauttaa

Tuon hetken tullen me muistamme sen;

Muistamme kadonneet, kuolleet

Jotka jo otettiin sinne pimeän syliin

Muistamme sen vääjäämättömyyden;

Rakkaimman ihmisen

Nimi kaikesta katoaa

Viiva vedetään sen yli

Kuolema kulkee täällä päällä maan

Tekee joukossamme tekojaan:

Antaa aikamme kulua

Kunnes lähtömme määrittää

Niin on onnea ja iloa

Vielä

Päiviä on pakassa

Paljon…

Pois niitä otetaan

Mutta montako jää?

Así es la felicidad y la alegría.

Aún;

Hay días en el paquete

Un monton…

pero que respondes cuando

preguntó cuánto?

Felicidades;

tu felicidad está a la mano

En este breve momento

Donde el verano se ha ido...

El otoño por el invierno ya se está doblando

Así que hay uno al principio.

Pero lo otro ya se acabó:

Rumbles con fuerzas débiles

Hacia la escala de grises

Ahora puedes decir adios

Y tambien acepta esa tierra

Se traga lo que dio a luz

y no va a volver

En ese momento, lo recordaremos;

Recordamos a los perdidos, a los muertos

Quienes ya fueron llevados allá en los brazos de la oscuridad

Recordamos su inevitabilidad;

la persona mas querida

El nombre desaparece de todo.

Se dibuja una línea sobre él.

La muerte corre aquí en la tierra

hace su obra entre nosotros:

Deja que nuestro tiempo pase

Hasta que nuestra partida determine

Así es la felicidad y la alegría.

Aún

Hay días en el paquete

Un monton…

se los llevan

¿Pero cuánto queda?