Rakkaus tekee vapaaks - Johanna Kurkela

«Turvallista matkaa», sanoit lentokentällä

Kun halattiin

Soitellaan, kun sataa, eli tuskin kuukausiin

Me naurettiin

Rakas, älä huoli mistään, aika rientää, pian jo kotiin tuut

Sä sanoit näin

Metelin ja ruuhkan keskellä kun seistiin hiljaa ikuisuus, sylikkäin

Me hymyiltiin ja tiedettiin, kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti

Mut hymyiltiin ja hyvästeltiin, sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa

«Muista pitää hauskaa, ettet liikaa töitä tee»

Mä kuiskasin

Voi, mikset tuu mun mukaan, kysyin vaikka tarkalleen

Sen ymmärsin

Todellinen rakkaus ei voi ketään hiljaa laittaa luopumaan, haaveistaan

Molempien täytyy muistaa pitää kiinni jostain omastaan

Nyt mene vaan

Me hymyiltiin ja tiedettiin, kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti

Mut hymyiltiin ja hyvästeltiin, sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa

Me hymyiltiin ja tiedettiin, kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti

Mut hymyiltiin ja hyvästeltiin, sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa

Ja mä tärisin ja halusin kääntyä kotiin takaisin

Sä selitit kuinka hienosti mä pärjäisin

Kiitos kun sä sanoit niin

Me hymyiltiin ja tiedettiin, kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti

Mut hymyiltiin ja hyvästeltiin, sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa

Mut hymyiltiin ja hyvästeltiin, sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa

Buen viaje dijiste en el aeropuerto

cuando se abraza

Llamado cuando llueve, es decir, apenas meses

Nos reímos

Cariño, no te preocupes por nada, el tiempo se acaba, pronto estarás en casa.

dijiste eso

En medio del alboroto y la hora pico mientras permanecían en silencio por la eternidad, los más escupidos

Sonreímos y supimos cuán locamente crece el anhelo

Pero sonrieron y se despidieron, porque hay que atreverse a vivir aunque se ame

«Recuerda divertirte para no trabajar demasiado»

susurré

Oh, por qué no lo traes conmigo, pregunté exactamente

lo entendí

El verdadero amor no puede hacer que nadie renuncie a sus sueños en silencio.

Ambos necesitan recordar apegarse a algo propio.

Ahora ve

Sonreímos y supimos cuán locamente crece el anhelo

Pero sonrieron y se despidieron, porque hay que atreverse a vivir aunque se ame

Sonreímos y supimos cuán locamente crece el anhelo

Pero sonrieron y se despidieron, porque hay que atreverse a vivir aunque se ame

Y me estremecí y quise volver a casa

Me explicaste lo bien que podía hacerlo

Gracias por decir eso

Sonreímos y supimos cuán locamente crece el anhelo

Pero sonrieron y se despidieron, porque hay que atreverse a vivir aunque se ame

Pero sonrieron y se despidieron, porque hay que atreverse a vivir aunque se ame