Uusi Ihmiskunta - Cmx

Äkkiäkun herään on aamu,

vaikkei mikään ole ennallaan.

Tunnit seuraa toisiaan,

kasvot tuntuu vierailta,

kumma kun on sisälläkin säiden armoilla.

Toin maahan sielua kun lähdit,

ei siinäpaljon kertomista.

Liput roikkuu märkinä,

olen aina väärässä,

yllättävän pitkätämäkeskikatu on.

Ei tullut paratiisi, vaikka meille siitäpuhuttiin.

Ei ollut siellätaivas, vaikka vielääsken luulin niin.

Havahtuu patsaat elon puistoissa,

harhailee aamuun jaloin kivisin.

Seppeleitäkuihtuneita,

ääniäajan kuilusta,

kaiverrukset jalustoista ilmaan pakenee.

Nousevat vieläsiivilleen hohtaen suuret laivat,

kantavat meidät murheiden laaksoista tähtiin, kauas!

De repente me despierto por la mañana,

aunque nada es igual.

Las horas se suceden,

la cara se siente extraña

extrañamente cuando está adentro a merced del clima.

Traje un alma a la tierra cuando te fuiste,

No hay mucho que decir.

Las banderas cuelgan mojadas,

siempre estoy equivocado

sorprendentemente larga es la calle del medio.

No había paraíso, aunque nos lo contaron.

No había cielo allí, aunque todavía lo pensaba.

Despertar estatuas en los parques de la vida,

deambula por la mañana a pie con rocas.

coronas,

la brecha en el tiempo del sonido,

las tallas de los pedestales escapan al aire.

Grandes barcos todavía se elevan sobre sus alas,

llévanos desde los valles de los dolores hasta las estrellas, ¡muy lejos!