Aura - Cmx

elämän keskipäivässä

minäkin eksyin synkkään metsään

aamupäiväin kappaleisiin

iltojen ikävään

missä

kasvot puhuvat omaa kieltään

oppivat suruaan nauramaan

ja elämän hauraat astiat

katsovat ihmetellen toisiaan

askel ja pysähdys kerrallaan

yksi nurin yksi oikein

etsi tietäjoka hehkuu

polkua joka puhuu

se on käsiesi liikkeissä

se on taivaankannen valoissa

se on päivälläja yölläja aina

se on täälläse on muualla

se ei puhu, ei voi vastata

olen ymmärtänyt tämän sen valossa

talvi toi meidät tähän paikkaan

missälepäämme kylki kyljessä

opimme enemmän toisiamme

opimme ajoissa luopumaan

en ehkätiedämitätehdä

vaikka joskus olenkin varma

ja joskus makaan aivan hiljaa

ja uskallan vain epäillä

jos yrittäisin puhua vain sanoja

käsiin jäänyt kosketuksen paloja

täytyy luopua, ajatella uudelleen

itsensäja muut

al mediodía de la vida

Yo también me perdí en el bosque sombrío

por la mañana a las canciones

las señoritas de las tardes

donde

la cara habla su propio idioma

aprender a reírse de su dolor

y los frágiles vasos de la vida

mirándose el uno al otro con asombro

paso y parada a la vez

uno al revés uno a la derecha

busca un sabio que brille

un camino que habla

esta en los movimientos de tus manos

esta en las luces del cielo

es día y noche y siempre

está aquí está en otra parte

no habla, no puede responder

He entendido esto a la luz de ello.

el invierno nos trajo a este lugar

donde nuestro lado a lado

aprendemos más unos de otros

aprenderemos a rendirnos con el tiempo

Puede que no sepa qué hacer

aunque a veces estoy seguro

y a veces me acuesto en silencio

y solo me atrevo a dudar

si tratara de hablar solo palabras

pedazos de toque dejados en las manos

tengo que rendirme, piénsalo de nuevo

él mismo y los demás