Nummela - Anssi Kela

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat

Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat

Tuosta ojasta me silloin fillareita naarattiin

Jälkeen vedonlyönnin jossa jälleen hulluus punnittiin

Koulussa kavereiden kesken me tytöt jaettiin

Ne kiljui välitunneilla kun niitä takaa ajettiin

Ja kun faijan bändi soitti vein kaikki katsomaan

Kuunnellessain tunsin poltteen — mun piti päästä soittamaan

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin

Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin

Mutsille jäi neljä lasta, uusi talo velkoineen

Mutta jotenkin se selvis — elämä alkoi uudelleen

Me silloin kavereiden kanssa tämä puisto vallattiin

Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin

Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot sai sammumaan

Aloin kirjoitella lauluja, ne käsittelivät kuolemaa

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Löysin elämäni naisen ja me yhteen muutettiin

Olin kakskytviis kun sanoin: «Please, eikö mentäis naimisiin?»

Nyt meil on omakotitalo, vaimo työkseen opettaa

Minä nukun päivät ja valvon yöt — nää biisit pitää kirjoittaa

Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään

Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa

Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan

Mä taidan kuulua tänne…

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Estas calles de la ciudad, villas y jardines

Paseo al perro y lo mejor de los años me viene a la mente

De esa zanja luego raspamos los centavos

Después de apostar donde otra vez se pesó la locura

En la escuela, entre los amigos, las chicas estábamos divididas

Gritaban en los descansos mientras los perseguían.

Y cuando llamó la banda de faija, llevé a todos a mirar

Mientras escuchaba, me sentí quemado, tenía que jugar

tengo que caminar asi

tengo que caminar asi

Cuando algo despierta por dentro

Yo tenía doce años cuando nos mudamos al campo.

Y solo un año mayor vi como enterraban a Faiya

Muts se quedó con cuatro hijos, una casa nueva con deudas

Pero de alguna manera sobrevivió - la vida comenzó de nuevo

Luego con amigos en este parque fuimos capturados.

Nuestros ciclomotores corrieron doscientos, las barandillas de ese puente fueron caminadas

Y supimos apagar las luces de la calle en todo el pueblo

Empecé a escribir canciones, trataban sobre la muerte.

tengo que caminar asi

tengo que caminar asi

Cuando algo despierta por dentro

Encontré a la mujer de mi vida y nos mudamos juntos

Fui bidireccional cuando dije: "Por favor, ¿no me casaría?"

Ahora tenemos una casa unifamiliar, una esposa para el trabajo para enseñar

Duermo los días y miro las noches - estas son las canciones que se escribirán

Con el perro a veces tarde en la cresta subimos

Y desde allí vemos dormir a Nummela

Y me tambaleo que todo parece estar bien

Creo que pertenezco aquí...

tengo que caminar asi

tengo que caminar asi

Cuando algo despierta por dentro